maanantai 1. heinäkuuta 2013

Lopusta alkuun

 
Joskus keväällä ajattelin viimeksi blogia. Sitten sekin meni. Tuli loppukevät, alkukesä ja viimein se virallinen hellekesäkin. Sen verran oli niitä kuuluisia muuttujia, että mielummin tuijotti hiljaa Netflixiä kuin istui töiden lisäksi illatkin koneella. Kamerakin pölyttyi laatikossa. Jälleen kerran.
Vaan kuulkaa, nyt on aikaa! Näin paljon ei ole ollutkaan sitten lapsuuden kesien. "En muista, mitä tein silloin, kun oli koko kesä lomaa", tuumasin kesäkuun alussa. Tämän kesän jälkeen tiedän. Tähän mennessä se ei ole vielä paljoa, ainakaan mainittavaksi saakka, mutta viimeisillä muka ylimääräisillä rahoilla ostin uuden pyöräilylaukun. Sitä kutsutaan myös kameralaukuksi.

Tervetuloa siis blogin uusi tuleminen. Lopusta alkuun mentiin tuossa keväällä lukemassani Agassin elämänkerrassakin - eiköhän tästäkin vielä tarina saada.

1 kommentti: