tiistai 30. lokakuuta 2012

Se on ilmoja pidellyt

Moi, mukava vihdoin tavata. Oon kuullut susta paljon, sua kuulemma ärsyttää bloggaajat, jotka lupailee tyhjiä kerta toisensa jälkeen. Ymmärrän, niin minuakin.

 

 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 


Ehkä saan kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden? Ei lupauksia, ei velvotteita - kuulostaa sopivan vapaamuotoiselta, eikö. Sua ei varmasti kiinnosta, miksen ole kirjottanut, eikä minulla mitään sopivaa syytä olisikaan. Joten aloitettaisiinko jälleen kerran alusta, senhän minäkin jo osaan.

Kas näin. Hei, olen Jutta. Olen paitsi ilmeisen huono bloggaaja, myös liian pian kolmekymppinen graafikko Helsingistä. Oikeastaan sillä ei tosin ole väliä - kolmekymppisyydellä siis, bloggaajana olisin toki mielelläni täydellinen - koska tässä iässä saa viimeistään tehdä ihan mitä haluaa, juuri sitä, mistä pitää.

Niinkuin syödä lounaaksi kakkua, sijoittaa järjettömiä summia lipastoon tai katsoa koko viikonlopun uskomattoman huonoja sarjoja. Hymyillä ohi kulkeville ruttunaamakoirille, juosta napit korvissa liian kauas tai olla koko päivän puhumatta kellekään. Hankkia saman paidan kolmessa eri sävyssä, juoda viiniä yksin kotona yöpuvussa tai aloittaa joulun jo marraskuun alussa. Ostaa taantumassa asunnon, trendikkään polkupyörän tai uuden kameran, vaikka onkin viime kuukaudet kuvannut ainoastaan laittoman laaduttomia kännykkäkuvia.

Tai kävellä lainakengissä Kruuvuorenrantaan katsomaan reikiä täyteen puhkottua öljysäiliötä. Palella hieman. Päättää, ettei jaksa odottaa valojen sytyttämistä, sillä mikä kiire tässä on, ja ajaa bussilla kotiin paistamaan pinaattilettuja. Juoda myöhemmin koneella istuessa glögiä termospullosta ja todeta, että ihan hyvä blogi tästä vielä tulee. Ja se riittää.