Kerran vuodessa

Kun sunnuntaina käännettiin auton renkaat taas takaisin kohti Helsinkiä, sen tiesi. Siinä se oli tänäkin vuonna. Kesän kohokohta.

Perinteen aloitusvuodesta ollaan hieman erimielisiä, mutta juhannusta on todistetusti juhlittu samalla kaavalla jo vuodesta 2007 (kuva tai ei tapahtunut). Kokonaisen seitsemän vuoden kokemuksella voinen siis kertoa kaavan vuoden parhaisiin juhliin (minkä taidatkin jo tietää, jos olet lukenut läpi koko blogin): liikaa ruokaa, samat, parhaat tyypit vuodesta toiseen, yksi koira, riittävästi aikaa, valoisat yöt. Ei haittaa, vaikka sataa tai on kylmä - paitsi ensimmäisenä yönä, jollet ole tottunut nukkumaan villapaidassa ja -sukissa, sekä uimista.

Voisin siis hyvin kirjoittaa juhannuksesta viime- tai edellisvuotisin kuvin, mutta uskokaa tai älkää: nämä on alle viikon vanhoja. Näyttävät ehkä samalta joka vuosi. Väität ehkä, että tylsää. Perinne, sanon minä.

Kiitos Laiturijuhannus 2014. Ensi vuoden ostoslista on jo aloitettu. Vieraita ei tarvitse erikseen kutsua, osannevat saapua kutsumattakin.

Vuoden viimeiset

Minne tästä pyhien määrästä saa reklamoida? Älkää ymmärtäkö väärin - en valita, että niitä olisi liikaa, mutta voisi olla toimivampaa sirotella ne hieman pidemmälle aikavälille. Toisaalta nyt on tullut pitkästä aikaa istuttua rauhassa kotona ja hoidettua asioita, joille ei kalenterissa ole kuukausiin ollut tilaa. Niinkuin nyt käsitellä ne muutamat loppuvuoden aikana otetut kuvat, joita tässä on tullut tahoille jos toisille lupailtua jo muutama hetki.

Loppuvuoteen mahtui mm. liian monet pikkujoulut liian lyhyessä ajassa (oli aikamoinen suoristus painaa kaikki joulun juhlat läpi parissa viikossa), sohvan nurkkaan hautautuminen Varkaudessa sekä uuden vuoden kunniaksi nautitut ähkyt parhaalla kaveriporukalla. Kuten kuvista voi päätellä, oli aika ruokapainotteista.

Univelat on nyt onneksi tullut kuitattua tässä ylipitkien pyhien aikana. Vuoden 2014 aloitin nimittäin valittamalla väsymystä ja itkemällä tunnin tinojen valamisesta. Tarpeeksi kun jotain pyytää, myös saa ja pääsin lopulta kotimatkalle mukanani lupaukset viisaudesta ja kunniasta, suurista muutoksista sekä runsaudesta. Nämäkin oli tosin kaikki vaihtuneet kotiin päästessä kasaksi rahaa. Nyt vain sormet ristiin, että viime vuoden jälkeen nämä kaikki on pelkästään positiivista.

Kesän parhaat juhlat

Täten julistan juhannuksen (taas) kesän viralliseksi kohokohdaksi. Tänä vuonna istuttiin juhannusaattona jo skumpan kanssa laiturilla kuuntelemassa liikennetiedotteita, kun toiset vasta jumitti ruuhkassa. Mitä sitten, jos rahat on vähissä, kun voi ylimääräisen loman ansiosta viettää hetken pidempään auringossa parhaiden tyyppien seurassa.

Oikeastaan muuta kerrottavaa juhannuksesta ei ole, sillä vietettiin sitä ihan juuri täysin samoin kuin noin seitsemänä edellisenäkin vuonna. Liikaa ruokaa, riittävästi kuohuvaa, kerrankin hyvät kelit ja sopivasti rauhaa. Jos omistaisin auton, parhaat juhlat järjestettäisiin ainakin kolmesti vuodessa.

++

"Hyvää syntymäpäivää, Jutta", toivotin itselleni pian kuukausi taaksepäin.

Viikko ennen juhlia kävelin kesken työpäivän Punavuoreen, vaikka mietin, voiko tatuoinnin ottaa 29-vuotiaana - hetkenä, jossa ei sinänsä ole mitään erityistä muistettavaa. Joku sanoi, että ehkä se on asia, joka täytyy nimenomaan tehdä tämän kymmenluvun puolella. Niin, ei se kuvakaan ole kuolleen koiran muistokuva, ei kauan sitten keksitty korulause eikä varsinkaan uskonnollinen julistus. Se on perustatuointi suoraan Arial Blackin plussalla. Kaksin kappalein. Koska, no, joku on ehkä joskus saattanut huomata, että pidän niistä.

Siitä lähti sitten lista asioista, jotka täytyy tehdä ennen kolmeakymmentä. "Voisit vaikka matkustaa New Yorkiin ja opetella juomaan punaviiniä", päätin. Siinä se on, sopiva määrä toteutettavaa.

Tänä vuonna en toivonut mitään

En juuri lahjoja, en mitään uudelle vuodelle. Vihjaisin sentään, että kaipaisin uutta kattilaa, voitaisiin pelata yhdessä lautapeliä.

Joulu toi kattilan, pelin ja pakkasen. Niin kylmän, ettei ulos tehnyt mieli lähteä. Ei, vaikka oli raahannut lenkkarit usean sata kilometriä kotoa. Mielummin istui, söi chilipähkinöitä, katsoi Lumiukon, Coralinen ja teinivuosien lempparin Romeo + Juliet.

Uuteen vuoteen mennessä pakkaset oli unohtuneet tai ainakin jääneet sinne pohjoisemmaksi. Tilalle sain nilkkoihin saakka loskaa sekä niin liukkaat tiet, että lenkkeilyn voi jälleen unohtaa. Tuparit, tähtisädetikkuja, parhaat tyypit ja tinasta yksisarvinen villakoiran hännällä.

Vuodelle 2013 en lupaa mitään, mutta ennustan koiranpentuja, reissua mahdollisimman kauas ja kaiken ylimääräisen karsimista. Hetkessä elämistä, huonoja vitsejä ja hellekesää. Ehkä myös hieman loistavaa ruokaa, liikaa valokuvia ja sopivasti liikuntaa. En harrasta mottoja, mutta alkaneen vuoden olkoot:

Unohda menneet murheet ja keskity hankkimaan uusia!