torstai 15. elokuuta 2013

Kesän kaunein kimppu

Montako kuvaa on liikaa yhdestä kukkakimpusta? Sanoisin, että neljä (okei, julkaisin jo aiemmin aika monta) on aika sopivasti, jollet ole itse nähnyt sitä elossa kuin vajaat 24 tuntia. Kuten eilisistä parvekekuvista saattoi päätellä, en vieläkään ole raaskinut heittää itse poimimiani rönsyjä roskikseen - ne kun näyttää ihan semihyvältä kuolleinakin. Ainakin ulkoa ja kaukaa katsottuna...




Huomaa myös asunnon ensimmäinen taulu. Eihän tuparilahjaksi saamani Johanna Uhrmanin karhujuliste ehtinytkään pölyttyä rullalla kuin reilut puoli vuotta ennen kehyksiin päätymistään.

Nyt kehyksiä olisikin sitten jo isompi kasa odottamassa sisältöä. Mistä te muut olette ostaneet kivoja, graafisia julisteita? Haaveilin syysretkestä Tukholman Fotografiskaan, mutta ilmeisesti sekin reissu taitaa tältä kesältä jäädä tekemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti