sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Juokse tyttö juokse

Tänään ajattelin kirjoittaa ruoasta. Tarkemmin sanottuna hyvästä sellaisesta, hieman umpimähkään valitusta eli tottakai Ravintolapäivästä. Söin aamupalaksi itse kotona paistamiani croissantteja, kananmunan, viilin ja mysliä. Sitten pakkasin kameran laukkuun, hyppäsin ruokakärryn kyytiin, osoitin sormella suunnan ja lähdin kaupunkiin.

Kulhollinen suppilovahverokeittoa, kasa ruisleipäsiä, pari kummallista japanilaista jälkiruokaa ja Skifferin pizza myöhemmin palasin kotiin. Kamera oli edelleen koskemattomana laukussa, joten kuvat on jälleen kerran tossa sivupalkissa eikä minulla ole mitään sanottavaa. Hyvinhän tämä meni.

Tuon ruokamäärän jälkeen lienee siis ainoastaan välttämätöntä kirjoittaa juoksemisesta. Tai oikeastaan juoksumusiikista, sillä tällä hetkellä itse juokseminen on kielletty (mitä tehdä viikonloppuna, kun oli suunnitellut vähintään paria aamulenkkiä ja sitten se onkin täysin ehdottoman nounou?).

Muutama viikko sitten menin ja ilmottauduin elämäni pisimmälle juoksumatkalle. Ihan oikeaan juoksukilpailuun, ensimmäiseen sitten... hmm... 2000-luvun alun? Joskus 15-vuotiaana suostuin hammasta purren kipittämään kilpaa kokonaiset neljä kilometriä - se ei mennyt kovin hyvin, olin enemmän pidempien pikamatkojen tyttöjä. Aiempaan kokemukseen verrattuna toukokuussa koittava parikymmenkilometrinen kuulostaa siis hieman arveluttavalta. Mutta minä näinkin ilmoittautuessa tilaisuuden paitsi lenkkeillä itsensä kesäkuntoon, myös tärkeimpänä tilaisuuden rakentaa todella hyvä juoksusoittolista - kokelma biisejä, joilla myös ne ohjeissa mainitut "pari vaativampaa nousua" kulkevat kevyesti. Nykyinen parituntinen lista alkaa kuitenkin jo tällä lenkkimäärällä olla aika puhkijuostu, joten tehdäänkö niin, että minä vinkkaan sulle nämä pari biisiä ja sinä vinkkaat mulle sun lempparit.  
Siis jos tämän nyt yleensä joku lukee. En nyt odota kovin henkeä pidätellen, joten äitikin saa vinkata ja Tarun on jo pakko.









Ps. Kas, tuossa viimeisessä videossahan se vastaus vaihtoehtoisiin viikonloppusuunnitelmiin tulikin. Harmi, etten tajunnut aiemmin.

5 kommenttia:

  1. no ceremony/// sillä saa näihin jalkoihin liikettä.

    ja sitte http://www.youtube.com/watch?v=nksTXmu1UAg

    ja annampa vielä yhden twin shadow: 5 sekkaa

    pitkiä pellavia - tai jotain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, en kestä. Tuo video! Ihana <3 Kiitti loistavista vinkeistä.

      Poista
  2. Mun listalla ei oo nyt kovin juostavia biisejä. Masenteluhumppa ei taida auttaa edes alamäissä. Soryy.

    VastaaPoista
  3. Jostain olen tätäkin eksynyt lukemaan... Palautteeksi antaisin että noita hailakanharmaita tekstejä on vähän vaikea lukea valkeaa taustaa vasten, vaikka epäilemättä korkeampaa kontrastia näyttävällä koneella onkin kaunis. Mukava blogi muuten :)

    Juoksumusiikit itselläkin hakusessa, viime aikoina olen kiintynyt kovasti Pet shop Boysiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, palaute on aina kiva juttu - laitan tekstin värin korjaukseen ihan hetijust. Pet Shop Boysista (menee testiin) tuli mieleen, että erillinen juoksulista kaikista teiniaikojen lemppareista voisi olla aika tosi jees. Koko lenkki pelkkää East17:iä...

      Poista