Mitään varsinaisen uutta, bloggaamisen arvoista kotona ei kuitenkaan tapahdu. Enkä oikein näe itseäni asettelemassa kattauksia, siirtelemässä huonekaluja ja vartavasten stailaamassa kuvia (tästä voidaan tosin kuulemma olla montaa mieltä). Lisäksi jätän jo aloittamanikin jutut puolitiehen. Puhumattakaan siitä, miten seinälle hankitut kehykset ovat maanneet olohuoneen nurkassa kohta jo puoli vuotta, ihan siinä kehyksiin matkalla olevan kuvamateriaalin alla.
Olen vitsillä kasannut listaa siitä, millaisen miehen tarvitsen. Valokuvaajan, kokin ja puusepän lisäksi kirjattiin sinne hetki sitten myös sisustustyyppi. Tai siis mies, joka kyllä mielellään asuu kauniissa kodissa, muttei oikeastaan tahdo vaikuttaa valittuihin ratkaisuihin. Mies, joka kantaa hymyillen sohvan ensin yhdelle seinälle ja siirtää sitten toiselle. Mies, jota ei kyllästytä porata kattoon reikiä tai kokeilla seinään uutta väriä. Mies, joka myös kunnostaisi ne Domus-tuolit sekä niiden jälkeen saapuneen Aslakin.
Ovi on tuossa, jonoon vaan.
Että ehkä tässä on parasta pysyä ihan vaan omalla tontilla ja pitää valokuvablogia. Sitten voi välillä vähän lipsua aiheesta ja kirjoitella puoliturhia reseptejä, nostaa esiin kaikkien jo kuulemia biisejä. Ja onhan se sisustuskuvakin valokuva. Niitäkin pitäisi vaan joskus jaksaa ottaa eikä vain tuumia, miten nyt on kovin kuvauksellinen valo.
/Edit. Suku luuli uuden tuttavuuden tarkoittavan miestä, joten tarkennetaan nyt, että kyseessä on sisustusblogi, tarkemmin tämä. En usko, että sisustusblogihaaveillani ja miehillä todellisuudessa on mitään yhteistä ja olen ehkä hieman huvittuneen hämmentynyt, että tämä saatiin väännettyä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti