Montako graafikkoa tarvitaan tekemään pizza?

Tänään piti olla laiskaan elämään tottuneelle aika hurja päivä: kokonaiset kolme palaveria. Heräsin ennen seitsemää, istuin koneella jo ennen yhdeksää ja käyttäydyin muutenkin kuin oikea työikäinen (lue: söin sekä aamupalan että lounaan ajallaan). Kyllä, sitten tiedät tulleesi vanhaksi tai vähintään lomailleesi riittävästi, kun päivät alkavat ilman herätyskelloa tasan vartin yli seitsemän - tänään oli siis poikkeuspäivä.

No, se kolmas palaveri nyt kuitenkin peruuntui, joten minä aion kirjoittaa pizzasta. Ihan jo vaikka vain näyttääkseni pitkää nenää sille, että siitä kuuluisi kaikkien kirjoittamattomien sääntöjen mukaan puhua vasta perjantaina.



Mikäli joku on näitä ohjeita jaksanut lukea, on saattanut huomata, että olen ruoanlaittajana melkoisen suurpiirteinen. Ei se ole ihan niin justiinsa, jollei kaapissa ole tattarijauhoja, korvataan kaurahiutaleilla! Pizzan piti siis olla ensimmäinen niin sanottu oikea ruokaprojekti, mitä rauhassa kokeillaan, kehitellään ja etsitään täydellistä. Vaan mitäpä jos onnistuit tekemään jo toisella yrityksellä niin hyvää, ettet paremmasta tiedä? Onneksi tein ahkerana - ja ahneena - tyttönä pohjataikinaa jemmaan kokonaiset kaksi kiloa, joten ensi kerralla testataan, oliko kyseessä vain se kuuluisa aloittelijan tuuri.

TARVITSET

Sieniä
Punasipulia
Valkosipulia
Tuoretta salviaa
Buffalomozzarellaa
Parmesania
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
Rucolaa

Aloita tylsimmästä eli tee se taikina kerrankin kunnon ohjeella ja oikein. On ihan eri juttu syödä perinteistä, suomalaista, paksupohjaista kotipizzaa kuin mukavan rapsakkaa ravintolaversiota. Molemmat toki hyviä, molemmille paikkansa.

Käytä sienet (esim. suppikset) nopeasti pannulla nesteen poistamiseksi, mausta suolalla ja pippurilla. Asettele kaikki täytteet mahdollisimman ohueksi kaulitun pohjan päälle, rucola ei mene uuniin. Heitä päälle muutama kiekko hyvää mozzarellaa ja parmesanraastetta. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää reilusti oliiviöljyä. Paista 225 asteessa niin kauan, että pizza on reunoilta kauniin ruskea. Koristele reilulla rucolalla, lisää tarvittaessa sormisuolaa ja mustapippuria. Syö äkkiä ennen kuin joku muu huomaa, miten hyvää tuli.

Jaa niin, että montako graafikkoa sitä pizzaa sitten tarvittiin tekemään? Vastaushan on yksi, tosi nälkäisille ei ehkä yhtään. Meitä oli nimittäin kaksi ja työnjako meni niin, että yksi asetteli täytteet paikoilleen millin tarkasti ja toinen käsien heiluttelija arvosteli vierestä, miten itse pitää kyllä sellaisesta "rustiikimmasta" pizzasta. Ensi kerraksi onkin varattu jo vaikeusasteen nousu, sillä kaapissa odottelee uunituore pizzakivi - aion myös edelleen nyhertää täytteet kauniisti tarkoille kaarille, teen ehkä jopa leiskan etukäteen. Ei tämä ole pikaruokaa!