Tänä vuonna en koe ansainneeni yhtään joululahjaa. Ei sillä, etten olisi ollut tarpeeksi kiltti, vaan lähinnä siksi, että olen lahjani jo saanut. Koska yhdestä ja toisesta paikkaa on vakuutteluistani huolimatta kyselty joululahjatoiveita, päätin tehdä listan. Se ei ole aivan yhtä pitkä kuin silloin pienenä, jolloin joulupukille lähti toiveita sadasta Pätäkiksestä, vihreistä kuulista ja... näköjään en muista toivoneeni mitään muuta spesifiä kuin karkkia... no, ehkä Aikakoneen levyn.

Nyt olen onneksi jo iso tyttö ja pärjään hyvin myös ilman namusia. Rakas joulupukki, toivoisinkin, ettet toisi karkkia. Paitsi tietysti, jos olet hankkinut niitä jo, onhan ne jonkun syötävä, jotteivät pilaannu. Sen sijaan toivon tänä jouluna yhtä asiaa: en yhtään mitään. Jollei tämän toiveen toteuttaminen jostain syystä onnistu, satuin keksimään pari muutakin tarpeellista vaihtoehtoa:
1. Epäilen, että suosikkikasvorasvani, Madaran Deep Moisture Fluid ja Regenerating Night Cream, alkavat kohta vedellä viimeisiään, joten uskon, että ne viihtyisivät kuusen alla. Lisäksi pidän niin ikään Madaran sävyttävästä päivävoiteesta, erityisesti sävystä Sun Flower.
2. Omistan jo kaksi talvitakkia, mutta vain yhden heijastimen. Lienee hieman riskialtista luottaa lahohkoon päähäni, jotta muistaisin vaihdella pöllöäni aina päällä olevan lämmittäjän hihaan. Elina Aallon ja Saara Renvallin suunnittelama, valkoinen tuplasulka-heijastin on kaunis. Nimenomaan tuo kaksisulkainen, muu ei kelpaa.
3. Jo pidempään olen toivonut teekannua, jossa olisi irtoteelle soveltuva sihti ja Marimekon kannuissa sellainen on. Ymmärtänet varmaan, etten pidä siitä vaaleanpunaisesta, unikkokuosisesta kannusta. Sen sijaan valkoinen tai Räsymatto-pilkullinen sopisi uudenkin asunnon pöydälle. Mustakin olisi kiva, mutta sitä ei taida olla olemassakaan.
4. Pitkästä aikaa kunnolla tulta alleen ottanut juoksuharrastus on talven tullen alkanut kaivata uusia varusteita. Joku urheiluun soveltuva, mukavan hengittävä aluskerrasto olisi tarpeen. Vaihtoehtoisesti yksittäinen, nätti pitkähihainen, mikä päällä kehtaisi vielä keväälläkin painella uusilla lenkkipoluilla. Minua kiinnostaisi myös seurata harrastukseni kehittymistä nykyistä paremmin, joten tarvitsisin joko vanhaan iPodiini Nike+ -setin tai iPhonelleni (mallia 3G) jonkinlaisen käsivarteen kiinnitettävän pussukan. Joo, ja heijastin tähänkin, sellainen lätkäistävä, joka ei hakkaa kylkeen juostessa.
5. Ennakoin. Pyysin jo superajoissa tuparilahjaksi uutta imuria. Pölypussiton Dyson olisi hieno, muttei tuo kuvan sininen - ehkä musta, harmaa, punainen, oranssi tai keltainen. Puolet imurista voisin ottaa jo jouluksi, niin ei tulisi yhdelle lahjalle turhan paljon hintaa. Tai vaikka kolmasosan? Yhden takapyörän?
Kuvat: 1 2 3 4 4 4 4 5


0 kommenttia:
Lähetä kommentti