Kulttuuria, kulttuuria

Olen hankkinut elämäni sivistyneimmän harrastuksen. Viime keväänä kokoon kutsuttu tyttöjen kirjaviinikerho on tämän syksyn aikana ehtinyt kokoontua jo kahdesti. Kivoja tyttöjä eri kaveripiireistä, hieman hyvää iltapalaa, pari pulloa viiniä ja yhdessä valittu kirja. Kutsuisin oikeastaan parhaaksi tavaksi viettää tavallista, arkista keskiviikkoa.

Aloitettiin kerho kunnianhimoisesti suoraan huipulta ja luettiin ensimmäisenä to-del-la sivistyneesti Saatana saapuu Moskovaan - tai siis pieni osa porukkaa luki. Minä luin. Venäläisen klassikon kahlaamisen jälkeen tunnelmaa jostain syystä kevennettiinkin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisella. Molemmat tällaiselle kaltaiselleni epälukijaille yllättävää kyllä ihan mieluisia kokemuksia. Itse asiassa olen tämän vuoden aikana innostunut lukemaan enemmän kirjoja kuin todennäköisesti edellisenä vuosikymmenenä yhteensä.

Eikä pidä unohtaa, että kirjojen lisäksi kerhoon kuuluu tosiaan tasavertaisena osa-alueena myös se viini. Tarkoituksena olisi paitsi juoda kavereiden lempiviinejä, myös tutustua ja opetella hieman ymmärtämään viinimaailmaa. Itse yritin valkkarityttönä viimeksi urheasti tsempata espanjalaisten punaviinien teemailtaa. Eihän se kovin hyvää ollut, mutta edes alku minun ja punkun todennäköisesti pitkällä ja kivisellä tiellä - toisena maisteltu Les Crestes oli kuitenkin jopa tottumattoman makuuni melko oivaa.

Kerhon ihanalla emännällä on muuten parhaiten aiheeseen sopivat puitteet. Maailman kauneinta asuntoa koristavat vanhat, täydellisesti kuluneet pöydät, hyllyt ja nurkat täynnä kirjoja, kaapit pullollaan aarteita sekä kaunis kokoelma hopea-astioita. Vaikka oma sisustusmakuni onkin hieman modernimpi, skandinaavisempi ja minimalistisempi, on muutamaan otteeseen jo alkanut epäilyttää, miten tulevaan uuteen asuntooni puhalletaan sitä lämmintä kodin henkeä...