tiistai, 29. marraskuuta 2011

Kaupungin tuorein brunssi





Sunnuntai, tuo brunssipäivien kuningas! Menneenä sellaisena edellisiltaisten sushibileiden ajoissa uuvuttamat ruokailijat tempaisivat sängystä yllättävän aikaisin, joten eikun nenä kohti keskustaa ja kaupungin oletettavasti uusinta brunssia, Silk Clubia. Melko moneen kaupungin aamuruokaloista tutustuneena uskalsin odottaa hillitöntä suosiota, kamalaa ruuhkaa ja ikuisuuden pituisia jonoja. Vaan kuinka väärässä osasinkaan olla - ilmeisesti Helsingin tuorein brunssipaikka on vielä niinkin lapsenkengissä, etteivät edes asiakkaat ole löytäneet paikalle. En ymmärrä, sillä puskaradio osasi kuitenkin supista Silkistä löytyvän mm. macaroneja.







Silkin brunssi on kilpasiskoistaan poiketen ehkä hivenen ruokaisampi. Tutusta buffetpöydästä kun löytyvät niin alkupalat, ihan oikeat pääruoat keittoineen kuin jälkiruokavalikoimakin. Tosin itsehän tietysti keräsin heti alkupalapöydästä lautaselleni sen kokoluokan vuoren, ettei lämpimiä herkkuja tarvinnut edes harkita. Vaan uskotteko, kun sanon, etten koskenut myöskään täytekakkuun tai joulutorttuihin. Sen sijaan kasasin jälkkärilautaselleni hirvittävän määrän hedelmiä ja pakotin ruokailuseuran hamstraamaan minulle niitä macaroneja yhden joka väriä.

Siitä huolimatta, että brunssi maksoi ilman shampanjaa 17 euroa (kuplilla 22 euroa) ja on todennäköisesti siten myös Helsingin kalleimmasta päästä, menisin uudestaan. Kaupungin paras hedelmävalikoima (appelsiineja, omenia, kiivejä, mansikoita, passionhedelmiä, ananaskirsikoita, melonia, viinirypäleitä, luumuja...) ja tietysti ne macaronit. Seuraavan kerran tosin tahdon tänne ilman, että edellisenä iltana on neljään pekkaan juhlittu noin sadan makin sushifiestaa.





Lopullinen tuomio? Mahaparka varmaan toivoisi uutuusbrunssin puolittavan listan herkkumäärän tämänhetkisestä, mutta oikeasti antaisin pienenpientä miinusta ainoastaan siitä, että:

- Brunssi on aamupäiväaktiviteettia (viikonloppuisin aamupäivä voi toisilla olla myös puolenpäivän jälkeen, vaikka brunssi aukeaakin jo kymmeneltä), joten tahdon verhot pois ikkunoiden edestä ja discovalojen sijaan riittävän valaistuksen. Tunnelma on ihan jees olla olemassa, mutta tahdon silti nähdä, mitä syön, ja tanssilattian läpi hoipertelemani ruoanhakumatka ei taatusti johtunut edellisillan juomista, vaan katossa pyörivästä discopallosta.
- On toki jo plussaa, että pöydän päässä kerrotaan päivän menu, mutta tahtoisin silti tietää, kumpi niistä pasteijoista on kasvis ja kumpi kana. Sen sijaan esim. coctailpiirakan uskon suurimman osan tunnistavan ilman nimeäkin.
- Trendikahviloissa juodaan kaikki limuista kahviin samasta lasista, mutta minä kaipaisin omaan teemukiini korvan. Tai suurempaa lasia paksummasta materiaalista eli selkeästi eri astian kuumalle juomalle. Niin ja esimerkiksi naapurista saisi hieman parempaakin teetä kuin yhtä laatua perus-Liptonia. Vaikka Yellow Label ihan ok teetä onkin, on se mielestäni aina vähän teenjuojien aliarvointia.

Hyvä brunssi Silkissä silti on. Vai voiko se mitenkään muka olla huono, jos loppupäivä kului ihan mukavasti yhden omenan voimin eikä vielä näin tiistainakaan ole juuri nälkä. Näin sitä syödään kaikkien ravinto-oppien ja terveyskäsitysten mukaan...

4 kommenttia:

tinna kirjoitti...

haha mun on pakko kertoo, en osaa käyttää applen konetta et saisin tähän välilehen ja joudun aina kirjottaa jotain googleen et saan välilehden, no kirjotan aina "moi" ja sun blogi tulee siihen mulle ekaks :D näin on käyny n. 100 kertaa, nyt ekan kerran oli pakko kommentoida! tosi kiva blogi :)

Jutta kirjoitti...

Mac-aputyttö kiittää ja vinkkaa, että uusi välilehti aukeaa painamalla omppu+T. Google tiesi, minne tulla :)

Krista kirjoitti...

Meinasin jo vallan intoontua kun olen tässä vähän kaikenmoisia brunsseja kattellut että olisipa kiva joskus käydä, mutta tuo tee... ei niin ei.

Jutta kirjoitti...

Ärsyttävän monessa paikassa tee on vain tuollainen hätävara. Olisi nyt edes niitä Liptonin muita teelaatuja, jollei "ole varaa" panostaa esim. Clipperiin. Ärär!