
Tänään olisi voinut tyhmempi luulla, että tytöllä on krapula. Pöh, enemmänkin kärsin viikon varrella reiluilla ylityötunneilla kerätystä työkrapulasta, jos jostakin. Lääke on tosin molempiin vaivoihin aivan sama: paljon televisiota, missattuja lempisarjoja, iso kasa herkkuja ja pitkät unet. Vaikka Muotiviikon työrupeamani oli vähintään puolet helpompi kuin vuosi sitten, oli eilisillalla yhtä juhlaa seistä kotimatkalla pimeällä ja yllättävän hiljasella ratikkapysäkillä tuijottamassa olemattomia tähdenlentoja.
Kuvissa siis viikon aikana muistikortille kertyneet, lavalle astelleet vaatelempparit. Lisää ja suurempia kuvia löydät esimerkiksi täältä. Muut Muotiviikon ykkösjutut olivat kohdallani mm. bändien bäkkäriruokarääppiäiset, Valion juustotiski (jossa vierailtiin Stellan kanssa niin tiuhaan, että juustopojat alkoivat jo katsoa hieman pahasti) ja lauantain vip-tilaisuudesta pöllityt lohisuupalat. Hmm, mitä tämä kertookaan minusta? Yhtään niin mukavaa ei sen sijaan ollut kaupungin liikennemerkkien kimppuun hyökännyt myrsky (huh, onneksi kukaan ei jäänyt sen kaatuvan alle), sadevedet päälle ryöpyttänyt auto, täysi bussillinen kovaan ääneen laulavia espanjalaisia ja keskustallinen haalaribilettäjiä tai samalle viikolle sattuneet, aivan liikaa uniaikaa vieneet asunnon paperiasiat (nimmarimäärä tätä nykyä jo jotain päälle 30, täysin valehtelematta)... mutta ei puhuta niistä.
Ps. Uhkauksistani ja viikon varrella tekemästäni ahkerasta harjoittelusta huolimatta en otsikoinut tätä(kään) postausta informatiivisesti esimerkiksi nimellä "Muotiviikko".


4 kommenttia:
HaHAA! Sulla on BLOGI etkä kertonu mitään! Juonikas nainen!
Mulla on jo ikävä niitä juustoja.
Heh, tää on tällä hetkellä niin "selvitystilassa" kirjoitusinspiraation ollassa aika nollilla, ettei kehtaa paljon mainostella... ei oikein vastaa omaa käsitystäni kivasta, hyvästä tai edes oman näköisestäni blogista.
tosi upeita kuvia täynnä tää sun koko blogi, oli pakko selailla monia sivuja taaksepäin noita vanhoja postauksia!
Hei ihanaa, kiitos! Löysin itsekin vasta sun blogiin ja taidan olla vähän ihastunut, joten kehut myös takaisinpäin :)
Lähetä kommentti