maanantai, 3. lokakuuta 2011

Puitteet kunnossa





Hyvän ruoan ystävänä olin melko innoissani, kun perjantaina käytiin työporukalla testaamassa entisen Meccan tilalle pystytetty Glöd Bar & Grill. Meccassa en koskaan ehtinyt käydä, mutta seuraajansa näytti sisustukseltaan hyvältä ja kyseiseen tilaisuuteen sopivan fiiniltä.

Mielellään sitä kannattaisi uusia paikkoja ja kirjoittaisi aina pelkästään positiivista, mutta... se tärkein, ruoka, maistui ikäväkseni aika turhalta. Kasvismenu taisi sentään olla hieman lihavaihtoehtoa parempaa, muttei sekään paljon keskinkertaista kummempaa. Itse kuitenkin tiesin, mitä syön (mm. tomaattikeittoa ja mantelitryffelikeittoa) - toisin kuin lihan ystävät, joiden arvaukset oli kaikki todennäköisesti keskenään yhtä lähellä totuutta. Lisäksi palvelu oli huonompaa kuin Rossossa. Ei tarvinne erikseen mainita, että petyin.

Pisteet kuitenkin ihan nätistä tupakkateltasta (terassista?). Ainuttakaan kiitosta ei tosin sitten herukaan mm. siitä, että melkein hukkasivat mun nahkatakin narikkaan. Virheitä ja erehdyksiä sattuu, mutta että näin monta yhdelle kertaa. Ei nyt kyllä pysty suosittelemaan yhtään. Lauantaina mentiinkin sitten perjantain pettymystä kompensoimaan siististi, coolisti ja tosi hipsteristi juurikin sinne Rossoon. Ehkä tämä on se 90-luku, joka muodikkaasti tulee takaisin? Nimittäin lohi tattikastikkeella, kyllä kiitos! Taso just eikä melkein sitä, mitä odotti ja salaattikastike yhtä taivaallista kuin silloin aina ennenkin. Että näin tällä kertaa...













0 kommenttia: