torstai, 20. lokakuuta 2011

Kuume nousee

Pari päivää sitten yllättänyt flunssakuume alkaa nyt olla pikkuhiljaa selätetty, mutta toinen tauti tekee uhkaavasti jo tuloaan. Nimittäin sisustuskuume - odotettavissa eksponentiaalista lämmön nousua kevääseen saakka.

Onneksi hankin nykyiseen asuntooni aikoinaan niin mieluisia kalusteita, ettei kovin suureen sisustusremonttiin tarvitse ryhtyä. Tärkeimmät eli sänky, sohva ja ruokapöytä löytyvät siis jo ennestään, joten uusia elementtejä voinee shoppailla pikkuhiljaa vielä muuton jälkeenkin. Koska uusi asuntoni kuitenkin on tämänhetkiseen yksiööni verrattuna suorastaan linna, on jotain hankintoja pakko tehdä.

Ykkösenä ja siten myös tärkeimpänä listalla on ruokapöydän tuolit. Tällä hetkellä en omista kuin yhden tuolin, joka sekin toimittaa pääasiassa työtuolin virkaa. Vaikka ihan kiva edelleen onkin, se saanee jatkaa uudessakin osoitteessa jossain muussa käytössä kuin "ruokailutilan" paraatipaikalla. Salaa olenkin haaveillut vähintään neljästä valkoisesta, puujalkaisesta Vitran Eames Plastic Side Chairista. Haaveillahan saa aina... Myös pari läpinäkyvää tai mustaa Kartellin Ghost-tuolia kelpaisi mitä mainoimmin, puhumattakaan Artekin Mademoisellesta. Tosi tavallista, tylsää ja kaikilla on samat, tiedän.

Lisäksi toivoisin uuteen asuntontoon toista Tord Boontjen suunnittelemaa Garland-varjostinta edellistä muhkeuttamaan. Jos unelmatuolini ovat hintaluokassaan hieman oman budjettini yläpuolella, tätä löytyy sentään eBaystä ja jopa kotimaisesta Huuto.netistä sopivan huokeahkoon hintaan. Huutokauppasivustoja olenkin tässä sairastelun lomassa selaillut varjostimen lisäksi myös valomainoskirjanten kuvat silmissä kiillellen. Tahtoo!



Onneksi todellisuus uusien hankintojen suhteen on vielä niinkin ruusuinen, etten ole ostanut juuri mitään. Yksinkertaisiin, typografisiin juttuihin mieltyneenä kipaisin kuitenkin heti asuntokauppojen varmistuttua H&M Homeen hakemaan jemmaan pari kynttilää. Toki arvostaisin näitäkin enemmän alkuperäisinä, mutta koska en pidä tuoksukynttilöistä, nämä riittävät tällä kertaa. Jäipä rahaa muuhunkin.

Totuushan on sitä paitsi se, etten ole vieläkään edes kaivanut asunnon pohjapiirrosta kansiostaan. Mitat täytyisi ottaa ja laskea seinien pituuksia, mutta ehkä tässä ei ole kiire - muuttoon kun on vielä kuukausia.

Kynttilät: H&M Home 5,95 euroa

1 kommenttia:

Maria kirjoitti...

otat todella kauniita kuvia! :)