Kun työsähköpostiin kuitenkin kilahti kutsu purjehtimaan, lähdin innolla mukaan. Näin miten istutaan kannella auringonpaisteessa, juodaan vähän viiniä ja välillä säädetään purjetta. Joku ehkä kertoisi, miten vene toimii, saataisiin kokeilla itse, ehkä hieman ohjatakin.
Yhtään en sen sijaan osannut odottaa sitä, miten istuisin kauhuissani täyskallistuneessa kilpaveneessä, kiskoisin kaikin voimin isoa purjetta kireämmälle, vaihtaisin puolta aina käännöksessä ja muistaisin kaiken tämän lisäksi varoa vaarallisesti heilahtelevaa purjetta. Olisihan se jollekin ammattitermejä käyttävälle ollut selvää, itse en tajunnut edes googlata - ei tullut mieleenkään siitäkin huolimatta, että veneen nimi toi mieleen vastikään kisatut Tall Ships Racesit.
Kyllä, pelkäsin. Paljon. Todella paljon. Ilmeeni olisi varmasti ollut ikuistamisen arvoinen, kun ilman mitään ihmeempiä koulutuksia, kaikkien hienojen venetermien hämmentämänä käännyttiin kulmaan, missä matkaa alettiin tehdä. Huhhuh! Sanoin, että jos tästä selviän, en enää koskaan pelkää soutuveneitä. Hieman tosin pelkäsin, että saattaisin kammota reissun jälkeen sitä lauttaa, jolla vielä pitäisi palata takaisin mantereelle.
No, kuten arvata saattaa, kaikesta pelosta huolimatta selvisin. Pelkäsin, mutta olihan se samalla todella siistiä. Kokemus, jollaista ei varmasti toista heti tule. En tosin ole vielä aivan päättänyt, menisinkö, mikäli mahdollisuus tulisi. Ehkä. Todennäköisesti. Sillä niinhän ne pelot voitetaan, kohtaamalla ne.
Ps. Jostain syystä itse purjehduksesta ei ole kuvia. Oli liian kiire pidellä kiinni kuvan punaisen Audi-veneen laidasta ja huolehtia, että todella epäpurjehduksellisiin kenkiin verhotut jalkani pysyvät kiinni kannessa. Muuthan istuivat veneen laidalla, minä lattialla.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti