Eilen poljin sen sijaan työpäivän jälkeen Lumille hakemaan uuden hapsun (se oli ilmainen, täydellistä palvelua!) kotiin palanneeseen lompakkooni. Käytiin myös Tarun kanssa Kipossa, vihdoin, ja kurkkaamassa Monkin syyskamoja. Illan kohokohta oli tosin itse tehty pizza, irtokarkkipussi, sipsit, tsatsiki ja tv:stä tullut Tähtiportti-elokuva. Muiden tyttöjenilloissa sitä tehdään kasvonaamioita, puhutaan luomusta ja vertaillaan meikkejä, mutta meillä istutaan rönttösissä sohvalla ja syödään liikaa. Siis itseni palloksi mussutettuani päätin vielä jäädä kyseiselle sohvalle nukkumaan, jotta aamulla voisi tehdä paluun kirppariaikaan. Kesällä tuli kyllä pariin otteeseen käytyä Hietsussa, mutta jostain syystä en löydä sieltä koskaan mitään.
Valtterista sen sijaan tarttuu mukaan joka kerta jotain. Tällä kertaa löytyi aitonahkaiset shortsit, rannekoruja, harsoneule, vaalea neulosmekko, pitkään metsästetty khakinvihreä kauluspaita sekä maailman mukavimmat collegeshortsit. Kaikki yhteensä noin 25 eurolla.
Jos jotain positiivista pitää syksystäkin hakea, se on Valtterin herääminen sekä kerrospukeutuminen. Tosin omasta mielestäni vielä on kesä! Hehkuttakoot muut syysvaatteita, minä aion viimeiseen saakka keikkua shortseissa, topeissa ja t-paidoissa.
Jollet usko, tule katsomaan ensi viikon lauantaina, kun minut löytää Valtterista vaihteeksi sieltä pöydän toiselta puolen. Pöydän numero on 981 ja se sijaitsee heti pääovesta oikealle, noin puolivälissä pöytäriviä. En tiedä vielä yhtään, mitä aion myydä, mutta ehkä tästä jotain pientä saadaan kasaan. Myyntiseuraltani, Iidalta, sen sijaan löytyy kasoittain kaikkea kivaa aina vaatteista (M-L) laukkuihin ja kenkiin (39). Kuulemma parit miesten vaatteetkin. Joten nähdäänhän viikon kuluttua?


1 kommenttia:
Valtteri on kyllä hyvä mesta, ihan mahtavia löytöjä saattaa tehdä ja hinnatkin on yleensä ihan niin kuin kirpparilla kuuluukin.
Melkosen saalin sait sieltä :)
Lähetä kommentti